Auringonpalvoja, kerjuri.

Pääsiäinen on ollut tosi laiska.

On kerjätty ruokaa ja palvottu aurinkoa.

Bailupipo.

Kävin eilen keikalla. 

Maailman surkeimmassa räkälässä.

Seurana äiti ja pikkusisko.

Pitäis varmaan käydä ulkona useammin.

Tekosyy käydä kaupassa

Olen tosi laiska kaikissa emäntä jutuissa.

Olen tosi huono kaikissa tyttöjutuissa.

Suurinosa tuntemistani naisista kiroilee vatsamakkaroita, käyden siis salilla tai vaikka zumbaten kotona.

Itse kiroilen vatsamakkaroita myös mutta yleiskunnon puuttuessa en edes kehtaa mennä salille.

Olenhan tämänkin jauhanut jo monta kertaa.

Itse tiedostan sen että elän vaan syödäkseni sokeria mutta itsekurin puuttuessa syön sitä samalla reisiä ja vatsamakkaraa hyllyttäen. Ei voi minkään. Aloitan dietin huomenna. Tai ylihuomenna.

Olen siis myös todella laiska käymään ruokakaupassa, johtuen siitä että yleensä meillä on aina kaikki loppu kun sinne lopulta päätyy.

Hirveen raskasta kantaa vessapaperit, leivät, maidot, mehut, levitteet jne.

Helpompi vaan siirtää ja siirtää tätä rasittavaa tapahtumaa hamaan tulevaisuuteen.

Paitsi sillon kun on järkyttävä suklaanhimo. Eli usein.

Sillon laiskinkin emäntä suuntaa lähikauppaan ostoskoria täyttämään.

Palmusunnuntai

Olin sunnuntaina vähän masentunut.

Kuten aikaisemmin hieman selitin, vapaapäivät on jotenkin lamauttavia. Kun on ollut viikollakin kaikki illat aikaa "touhuta".

Ystäväni päivitti naamakirjaan kuinka ihania hänen ystävänsä ovat kun olivat järjestäneet hänelle maailman ihanimmat vauvakutsut.

Minua ei siis oltu kutsuttu ollenkaan.

Kaikki minut tuntevat tietävät etten ole mikään vauvaintoilija ja ajatukset kutsuista on todella todella ahdistava mutta hei, koin olevani todella todella yksinäinen ja ulkopuolinen.

Muutenkin kaikki kuulumiset sun muut. En tiedä kenestäkään mitään kun ei kukaan mulle soittele.

Ennen soittelin KAIKILLE mutta koska musta ei pääse mitenkään puhelimessa eroon (kröhöm) niin vastaanotto oli aika.... vaivaantunutta.

Ymmärsin tämän ja lopetin soittelun. (Siis oikeesti ymmärrän täysin että mun turhanpäiväset "Reino söi taas yhden kaukosäätimen ja kakkaa lenkillä" - tyyliset jutut ei oikein jaksa lämmittää.)

Lopputulos: Olen aika yksinäinen. 

Pilven kultareunus: Mulla on ihmisiä jotka ei pääse musta MITENKÄÄN eroon. 

Mulla on maailman ihanin mies, joka tulee työpäivien jälkeen kotiin vaikka se voisi lähteä karkuunkin. (Tosin se tulis varastamaan ton koiran matkaansa kun nukun.)

Ja 4 maailman mahtavinta ja sekopäisintä siskoa.

Ja maailman paras äiti.

Hädän hetkellä on siis AINA joku johon voi turvautua. (Vaikka vaan sillon kun "Reino syö taas yhden kaukosäätimen ja kakkaa lenkillä") 

Ja kun olin sunnuntaina maailman yksinäisin ihminen, äitillä vieraillut siskoni soitti.

"Tuu tänne."

Ja sinne me mentiin. 

Tehtiin ruokaa ja katottiin telkkaria. Oltiin vaan. 

Välillä voisi siis vetää henkeä ja olla kiitollinen siitä mitä on.

Eikä aina kitistä ja vinkua asioista joita ei ole.

Eräs vapaa lauantai

En osaa nykyistä työaikaani.

En vaan hallitse.

Mulla on viikonloput vapaata ja se on ihan hirveää.

Olen laiskin ihminen mitä maa päällään kantaa. Tekeminen ei loppuisi kesken vaikka kuinka huhkisi kotinurkkia menemään mutta mitä mä teen?

Sen minkä parhaiten osaan eli makaan sohvalla säälimässä itseäni kun ei oo mitään tekemistä.

(Kuvat sellaiselta viikonlopulta jolloin isäntä on ollut kanssani leikkimässä kotia.)

Kun on töissä, tienaa sentään rahaa. On (ainakin olevinaan) hyödyllinen jollekkin.

Isäntä tekee vuorotöitä, iltapainotteisesti, myös viikonloppuisin.

Itse teen aamupainotteista työtä vapailla viikonlopuilla.

Toistaiseksi, äitiysloman sijaisuuden ajan.

Joten otan vinkkejä vastaan siitä miten ihmeessä saan itseäni niskasta kiinni että esim. opettelen virkkaamaan kaikella tällä ylimääräisellä ajalla?

Taas tätä

Koska enhän TIETENKÄÄN voi jättää tukkaani rauhaan niin kiusasin sitä vähän lisää.

Nyt se on pinkki.

Olen todella naurettava kolmekymppinen (tarkennan: täytän 29 vasta loppuvuodesta joten isoon rajapyykkiinhän on vielä tosi kauan...) koska en osaa näköjään vanheta arvokkaasti.

Jep.

Mulla on sit kymmenen vuoden päästä kolme tupsua tukkaa jäljellä ja nekin pissan väriset.

(Kun olen yrittänyt värjätä niitä vaikka vihreiksi.)

Poltan niin paljon tupakkaa että mun tupakka yskä ja suusta putoavat hampaat kiinnittää varmaan ensin kuitenkin huomion.

Mikä ikäkriisi?

Ei mulla ainakaan.

Aika paljon tälläsiä kuvia

Otan aika paljon kuvia Reinosta.

Ja välillä tulee mieleen että tännekkin voisi kirjoitella.

No hirveen trendikkäitä kuvia mäyräkoirasta löytyy.

Minusta ei kovin trendikkäitä kuvia edes saa.

Lapsiperheen arki pyörii lapsien ympärillä. 

Mäyräkoiraperheen elämä pyörii neljän tassun ja aina nuuhkivan nenän ympärillä.

Ja miten niin pilalle hemmoteltu?

Meillä nukutaan peiton alla, olipa kyse yöunista yläkerran sängyssä tai jatkuvasta torkkumisesta sohvalla. Jos ei muuten niin äiti tulee ja peittelee.

Isä ei sen sijaan suostu avustamaan kynsienleikkaamisessa koska Reino ei pidä siitä.

(Oikeesti, kynsien leikkuu, naurettavin sirkus ikinä!)

Äiti joutuu siis olemaan se ilkeä ihminen joka itkusta ja rimpuilusta huolimatta lyhentää kynnet. Väkisin. 

Ja koska äiti ei ole Cesar Milan, menee sekin projekti varmasti ihan ihan ihan väärin. 

Pääasia että kynnet vaan lyhenee.

Isi antaa lenkin jälkeen herkkuluun ja kura säällä pesee masun.

Ja aina kun isi ei ole kotona, on sitä ihan hirveä ikävä. Välillä illalla, kun isin pitäisi tulla jo kotiin, ohi meneville autoille pitää vähän itkeä. Kun se ei ollutkaan isi.

Liikuntapäiväkirja.

Tiedän että koiran omistajana minun pitäisi rakastaa lenkkeilyä.

Minun pitäisi iloisena mennä pitkin metsäteitä ja rantoja koira iloisesti vapaana juosten, kieli ulkona.

(Maan omistajan luvalla tietenkin.)

Oikeasti.

Ei tarvitse paljon luvista välittää. Koiramme kävelee flexin päässä. 

Välillä metrin päässä, välillä puolen metrin.

Välillä huudan sille kun se kävelee niin kiinni jalassa että vahingossa jalka osuu pieneen leukaan joka askeleella. Välillä huudan kun se syö paskaa.

Välillä kiljun hysteerisesti kun leukojen lukkopuristuksessa on joku kuollut eläin.

(kohdattu pikkulintu ja päästäinen)

Välillä kaavitaan pienestä turvasta väkisin jonkun toisen niistelemää nenäliinaa tai mätiä banaaninkuoria.

Lenkkeily ei ole aina ihanaa. Se osaa olla todella todella rasittavaa.

Välillä se voi olla ihan kivaa ja rentouttavaakin mutta mitään en myönnä.

HAHAA!

Käytiin työporukan kanssa pari viikkoa sitten tallinnassa.

Rusetti.

Neon keltaiset lenkkarit. 

Kuviollinen villatakki.

Musta tekonahka bikertakki.

Niillä mentiin. Ja kuvassa näette.... typerän ilmeen ja sen että käytän listerineä.

Sellasta.

Miksi ihmeessä pitää vielä painaa julkaise-nappia tällästen kirjoitusten jälkeen?

Parempaan en pysty.

Aikaisemmin olen ottanut hirveästi asukuvia.

Nyt en taida pystyä parempaan.

Ps. Lepakkopaita ja hame ei ollut samassa asussa.

Pullaa

Olen sitä mieltä että mun pitäisi syödä paljon paljon terveellisemmin.

Pitsataksi kurvaa meidän pihaan aika usein ja sen lisäksi olen hyvin hyvin hyvin riippuvainen sokerista.

Lisäksi omistan itsehillintää ihan 0%.

Mitä enemmän mietin syömistäni, sen enemmän syön.

Liikunkin liian vähän. Mitä enemmän sitäkin mietin sitä enemmän väsyttää niin paljon etten jaksa.

Lisäksi ajatus salilla hikoilemisesta nolottaa (ja kyllä mulla on salikortti) koska tuskin jaksan tehdä siellä mitään ja sen lisäksi teen varmasti liikkeitä väärin ja loukkaan jonkun paikkani.

Reväytän jotain, en pääse laitteesta enää pois ja pissaan housuun.

Eiks oo tarpeeksi hyvät uhkakuvat olla menemättä ollenkaan?

Pinkki taivas

Odotan hirveästi kevättä.

Väitän etten ole niin väsynyt.

Väitän että olen paremmalla tuulella.

Väitän että olen paljon nätimpi kun jaksan kiinnittää enemmän huomiota siihen mitä minulla on päällä.

Oikeasti yksikään väittämistä ei ole totta, paitsi se että odotan hirveästi kevättä.

Epäonni

Rikoin sitten peilin.

Oma naama ärsyttää kyllä mutta uskokaa pois, tämä oli ihan puhdas vahinko.

Se ikuinen tukkakriisi

En tiedä onko kukaan muu samanlainen kuin minä.

Tukkaa ei juurikaan ole mutta ikuinen tukkakriisi löytyy kyllä.

Tukka on vuosien varrella ollut ties minkävärinen eikä se koskaan kelpaa kuin hetken.

Yleensä se on lyhyt koska kasvattaminen on liian vaivanloista.

Koska kyllästyn.

Koska "välimallin" joka paikkaan sojottava kakkatukka on ärsyttävä.

Arvatkaas mitä mallia mun tukka nyt on?

Kokeilin värjätä tukkaa vähän aikaa sitten.

Kilttinä (lue:tyhmänä) tyttönä poistin värin ja sain pissan värisen tukan.

Sitten värjäsin sen vaalean ruskealla. 

Lopputulos oli TÄSMÄLLEEN saman värinen mikä se oli ennen värinpoistoa.

Ihana maantien värinen.

Päivän valossa tuijotettuna tukka olikin taas pissan värinen.

Jee jee.

Kun en muutakaan keksinyt (ja kotona sattui kaapin pohjalla pyörimään) kiskasin tukkaan FLAMINGON punaisen värin. Ajattelin että se vähän sävyttää sitä tukkaa tehden siitä "jännän".

JEP. Jännä siitä tuli. Sellanen verisen pissan värinen.

Sellanen se nyt sitten on. Ja saa olla siihen asti kun juurikasvu tappaa sarveiskalvot. 

Opetus: Jos sinulla on oman värinen tukka, jätä se rauhaan.

Mut hei, mä käytän pipoja.

Päänahka kutiaa.

Piiloviestejä

Reino haluaa leikkiä.

Huomasko kukaan?

No just.

Ollaan nyt aika paljon ystävien kanssa puhuttu aiheesta BLOGIT.

Ylipäätään siitä kuinka henkilökohtaisista asioista voit kirjoittaa niin että siinä aiheen vieressä pällistelee sun oma naama ja sun naapuri voi nettiä selatessaan törmätä sun blogiin ja huomata et ai jaa, naapurin Hannu haluaakin olla Hanna ja harkitsee sukupuolenvaihdosleikkausta. (Okei, todella kärjistetty esimerkki.) Kun naapuri sitten näkee Hannun rappukäytävässä ja kehuu vuolaasti hänen taitavaa tekstiään ja rohkaisee jatkamaan projektissa, Hannu suuttuu ja käskee naapurin painua hevonkuuseen. Mitä se nyt sille kuuluu mitä hän elämässään tekee?

Mutta näistä keskusteluista olen huomannut sen että into ylläpitää omaa blogia on kuitenkin olemassa. Minulla ei vaan oikein ole asiaa mistä teidän kanssanne jutella.

Tosin blogin pitäminenhän on paremminkin yksinpuhelua.

Vaikka en osaa käsitellä kipeitä tai kepeitä asioita kovinkaan hienolla kielellä tai ilman kirjoitusvirheitä, yritän keksiä miten voisin raottaa mun elämää niin että... 

ääh? miten voin valehdella/huijailla/juksutella elämästäni hienompaa kun se on.

Miten arkea voi kuvailla kiinnostavasti?

Eikö kaikkien muidenkin päivät sitten kulu kaavalla töihin - kotiin / herääminen - nukkumaanmeno

Asiat siinä välissä eivät välttämättä ole mielenkiintoisia.

Mutta. Olen tänään herännyt ja kohta lähden töihin.

Näytän ihan zombilta koska olen valvonut ihan liikaa ja nukkunut liian vähän.

Olimme eilen työporukalla Tallinnassa.

- Norppis

Laiskuus on synti.

Missä tuuletat petivaatteet kun maa on loskainen eikä ole minkäännäköistä mattotelineen virkaa ajavaa asiaa käytettävissä?

No et sitten missään!

( Yleensä siis heitän petivaatteet vaan tylysti hankeen pakastumaan, senkin varjolla että naapurin kissat kuseskelisivat niille.)

Ongelma ahdisti. Ostin uudet petivaatteet. Siis kaksi peittoa, yhden tyynyn (omani oli HUONO) ja pussilakana paketin. Jysk halusi vastineeksi reilut 100 euroa.

Maksoin kiltisti ja lähdin kotiin petaamaan.

Ja ihan kiusallani pesen vanhat petivaatteet vasta keväällä. 

Kunhan saan puiden väliin viritettyä uudet pyykkinarut.

Jos jaksan.

Lainattu kuva kahvipannusta.

Kuinka hieno tollanen olis?!?

Joo. Täytyy myöntää ettei tää blogiin palaaminen suju ihan ongelmitta kun ei jaksa kuvata edes päivän asuja. Se kameran laturin piuha on edelleen paikassa X, ja olen sen verran tukeva että omien makkaroiden ikuistaminen pikseleissä ruuduillenne tuntuu kuvottavalta.

Eikä siinä naamassakaan kehuttavaa tuppaa olemaan.

Yritän keksiä jotain kirjoitettavaa. Ja lataan typeriä kuvia puhelimesta.

(onko muilla tapana kuvata omat sukat kun makaa sohvalla?)

Pahoitteluni.

Ei olisi minusta uskonut.

UUH! (tosi herkullinen kuva)

Mutta piti vaan ottaa todiste siitä että tein raparperikiisseliä.

Hulluuksia on monia.

1. Tein raparperikiisseliä.

2. MINÄ PAKASTIN KESÄLLÄ RAPARPERIA!

(Huh Huh!!) 

Tuunaus

Keskiviikon vapaapäivän ohjelma.

Pohjana toimi H&M:n halpa hieman paksumpaa trikoota oleva perushamonen, joka on pyörinyt vaatekaapin pohjalla melkein sieltä aina vaatekeräykseen pudoten mutta säilyttäen niukin naukin paikkansa. Perushameita tarvii muka aina. 

(Mutta ethän oikeasti tarvitse vaatekaappiisi mitään mitä et käytä.)

Nyt hame sai uuden elämän. Ei ehkä kuitenkaan ihan joka päivä päällä.

Pitää ehkä olla leikkimielisellä tuulella että laitan sen päälleni ikinä.

Mutta roikkukoon vielä vaatekaapissa. Seuraavan eliminoinnin koittaessa se saa uuden elämän sohvatyynynä.

Hapsuihin käytetty teollisuuden ylijäämätrikoota. Leikkasin epämääräisen palan neliskulmaiseksi ja hapsutin. Ompelin hapsulevyjä vieriviereen trikoohameeseen.

Ei sen kummallisempaa.

Näyttää ryijyltä.

Karvalapsi.

Reino täyttää toukokuussa 4.

Se on pilalle hemmoteltu, ruskea sileäkarvainen kaveri.

Se tykkää syödä ja nukkua.

Lenkillä se kävelisi maailman ääriin ja takaisin.

Palloakin se hakisi ikuisuuden.

Se on mun paras kaveri.

Se on mun lapsi.

Se on kuin minä. Tasapaksu pötkylä joka tykkää lämpimästä.